palkittu helmikuussa 2018 KTK-II -palkinnolla lisätilaisuudessa
myönnetty champion-arvonimi näyttelyjaoksen toimesta maaliskuussa 2018
myönnetty VSN national champion huhtikuussa 2018
| Syntymäaika: | 6. joulukuuta 2017, 9-vuotias | Rotu & skp: | suomalainen puoliverinen, tamma |
| Rekisterinumero: | VH18-031-0072 | Säkä & väri: | 168cm, punarautias (ee/Aa) |
| Kasvattanut: | Juulia VRL-12454 | Omistaja: | Laura VRL-11124 |
| Painotus: | koulupainotteinen | Koulutustaso: | Helppo B |
Weren't you banished to the moon? Oh, I quit when I found out about this.
Mile High Glam DFC:n kutsumanimi Laama ei kuvasta tammaa oikeastaan yhtään (suoralainaus Suomen Alpakkayhdistys ry:n sivuilta: ”Jos laama on pienestä oikein kasvatettu, se on yhteistyöhaluinen ja rauhallinen seura- ja harrastuseläin.”), mutta sopii silti punarautiaalle kuin nenä päähän - ehkä se on se huvittava ulkokuori, ken tietää? Lamputus on kotoisin Defectivestä, jossa se on syntynyt ja kasvanut, ja sittemmin muuttanut Suomen puolelle yksityisomistukseen. Vaikka sen vanhemmat ovat korkean tason kouluratsuja, ollaan punaisesta hevosesta ainakin tällä hetkellä kuorimassa kätevää jokalajintaitajaa aka harrasteratsua aka kierretään kissanristiäisiä ja naapurikylän harjoituskisoja -hevosta; tulevaisuus näyttää, onko suomalaisesta puoliverisestä ja tämän kyvyistä siniverisestä ylhäisyydestään näyttäytymään niin noloissa tapahtumissa.
Laama on, niin kliseistä kuin se onkin, oikea prinsessa: vääränväriset harjat ovat nou, kylmät kuolaimet ovat nou, ruma karsinanaapuri on nou. Ei se oikeasti ole mikään maailman suurin diiva, mutta omasta mielestään se on selkeästi syntynyt aivan väärään paikkaan - The Diiva kuuluisi oikeasti ilmeisesti lasiseen linnaan tai palatsiin, jossa lentelisi näkymättömiä palvelijoita ja ruokaa olisi aina tarjolla, varsinkin niitä Laaman lemppareita. Nyt kun puoliverinen on tuotu Suomen kylmänkalseaan ilmastoon paleltumaan ja kärsimään karvaisista mammuttisuomenhevosista sekä likaisista kimoponeista (”you know you should be prince’s white horse because I think you don’t obviously understand it”), se saattaa osoittaa kostonhimoaan hoitajaansa, käsittelijäänsä tai vaikka juurikin sitä naapurikarsinan urpoputtea kohtaan.
BABY PUT YOUR ARMS AROUND ME TELL ME I'M A PROBLEM.
| i. Saffron Secret Treasure rautias 165cm kwpn |
ii. Top Secret II KRJ-II | iii. Nashgard |
| iie. Tribute | ||
| ie. Huxleya | iei. Thymus | |
| iee. Hypnose | ||
| e. Technically Single DFC rn, 168cm fwb |
ei. Ur So Gay KTK-II | eii. U Think I'm So Gay |
| eie. Hypnotized | ||
| ee. Twerk It Like Miley | eei. This Is Acting | |
| eee. Dance Like Beyoncé |
| rotu-sukupuoli | nimi | syntymäaika | isä | omistaja |
| fwb-tamma | Chocolate Banana Truffle 511 | 20.09.2018 | Fruit Ninja Prime | Laura, VRL-11124 |
SO KEEP YOUR CHANEL BUT IT'S NOT GONNA BE ENOUGH
|
1. NJ, IRTOSERT: 15.02.2018 Kaakkila, pt. Lissu
1. VSN, SHOW WINNER 1: 04.03.2018 Auric Dressage, pt. Milja H. |
KTK-II, hevoskantakirja: 28.02.2018 |
|
Kouluratsastus tasolla 0 pistein 00.00 |
Kuuliaisuus ja luonne: 00.00 |
Startteja yhteensä: 0 |
| Porrastetut koulukilpailut | Perinteiset jaoksen alaiset koulukilpailut |
| 03.12.2018, kisapaikassa / helppo C (seura) / 00/00 03.12.2018, kisapaikassa / helppo B (alue) / 00/00 04.12.2018, kisapaikassa / helppo C (seura) / 00/00 04.12.2018, kisapaikassa / helppo B (alue) / 00/00 05.12.2018, kisapaikassa / helppo C (seura) / 00/00 05.12.2018, kisapaikassa / helppo B (alue) / 00/00 |
00.00.0000, kisapaikassa / luokka (seura) / 00/00 00.00.0000, kisapaikassa / luokka (seura) / 00/00 00.00.0000, kisapaikassa / luokka (seura) / 00/00 00.00.0000, kisapaikassa / luokka (seura) / 00/00 |
| Villit kilpailut |
20.05.2018, esterataharjoitukset Rihtniemessä - 60cm - 1/1, 0vp / 1) |
1) tuomarin kommentti: "Muista ratsastaa perusradalla pidemmät tiet! Uusinnassa voi sitten kääntää vähän tiukemmin."
Met her at a beauty salon with a baby Louis Vuitton under her underarm.
Kuivaheinä: 2kg - 3kg - 2kg - 3kg = 10kg väkirehut turvotetaan ennen tarjoilua |
Kaura: 0,5l - 0.5l - 0.5l = 1,5l |
ruusukkeet © Equestrian PRO, pöytäkirjasta kiitos Rihtniemi
WHY THERE ALWAYS GOTTA BE A HERO, WHAT IF CINDERELLA HAD TO SAVE HERSELF?
11.07.2018, Laama, Pablo ja pelottavat lampaat
Pieni orivarsa otti muutamia askeleita kohti mua, kun mä avasin karsinan oven ja siirryin Laaman yksiön sisäpuolelle. Punainen tamma vilkaisi mua sivusilmällä, tuntui hieman mulkaisevan, mutta jatkoi sitten mut tunnistettuaan päiväheiniensä syömistä. Ojensin käteni hontelojalkaisen voikon haisteltavaksi, ja upotin toisen lapion sormet sen silkkisen pehmeään kaulakarvaan. ”Mitäs Puppana”, mä mutisin varsalle ja naurahdin, kun ori tuuppasi mua kepeästi käsivarteen. Lopulta lakkasin lepertelemästä pienokaiselle, ja otin toisella käsivarrella roikkuvan, pinkin riimun käsiini, lähestyen sen kanssa Laamaa. ”Moi neiti, lähdettäisiinkö kävelylle?” mä kysyin tammalta samalla kun nostin tuon pään heinistä ja pujotin punaiselle päitset päähän. Tamma lähti vastenhakoisesti seuraamaan mua, orivarsan suorastaan hyppiessä riemusta sävy sävyyn äitinsä riimun kanssa mätsäävän varsanarun pyöriessä toisen pienessä päässä.
Lampaat. Ne ne vasta outoja olivatkin. Eivätkä pelkästään varsan mielestä, Laama mulkoili niitä yhtä lailla mutta rauhottui lopulta syömään vihreätä tienpientareelta. Poju sen sijaan ei malttanut pysähtyä, vaan huomatessaan äitinsä silmän välttävän se karautteli hiekkaista tietä pitkin edestakaisin laukassa, Rihtniemen lammasneitien seuratessa nuoren menoa silmät suurina. Enhän mä vieläkään tunnistanut nuista, kuka oli kukakin, mutta kolme komeassa villassa olevaa sorkkaeläintä siellä aidan toisella puolella oli, milloin ne juoksivat aidan viertä orivarsan perässä, milloin pysähtyivät laitumensa nurkkiin mulkoilemaan hevosen ilakointia.
Yhtäkkiä sekä varsa että Laama lopettivat touhunsa, ja lampaatkin keskittivät katseensa päärakennuksen suuntaan, josta kuului pian iloinen haukahdus. Päärakennuksen portaita laskeutui suurikokoinen saksanpaimenkoira häntä puolelta toiselle heiluen, kun se jolkotteli mun ja silminnähden järkyttyneen Laaman luokse. Tamma otti muutaman askeleen taaksepäin ja jäi sitten mulkoilemaan karvaista nelijalkaista siinä missä puoliverisen varsa lähestyi uteliaana, kaula pitkällä kaarella kohti Hemulia. Voikko hörähti tuttavallisesti uudelle ystävälleen, ja suurikorvainen koira haisteli nenä kiivaasti käyden pientä hevosenalkua, lopulta kyllästyen ja kääntyen mun puoleeni rapsutuksia kerjäten. ”Hemppa löysikin jo uusia kavereita täältä, mitä mä minuutin ehdin tuossa sisällä väkertää kenkiä jalkaani”, kuului Juulian ääni päärakennuksen ovelta. Nainen oli pukeutunut huolettomasti löysään t-paitaan ja shortseihin, eli juuri säähän sopivasti, olihan ulkona Suomen kesäksi yllättävän kuuma. ”Joo, tekivät tuttavuutta pikkuisenkin kanssa mutta ei tainut koiruutta hirveästi kiinnostaa tuo leikkikaverin pesti kun mun luokse aika nopeasti tuli”, naurahdin portaat laskeutuneelle naiselle, joka asteli hiljalleen meidän luokse ja tervehti Puppanaa rapsutuksin. Ori suorastaan nautti tallinpitäjän kosketuksesta ja painoi kaulansa vasten tuon käsivartta, meidän naureskellessa ihmisläheiselle voikolle. Laama oli rauhoittunut viimein takaisin lempipuuhansa, eli vihreän syömiseen, ja sivusilmällä pienokaistaan valvoen se ahmikin heinänkorsia suuhunsa reippaaseen tahtiin. Me vaihdettiin vaaleaverikön kanssa muutama sananen varsoista (koska Pusukin sai oman pienokaisensa, joten meillä oli tallissa kiva kahden vauvahepan varsalauma!), ennenkuin naisen poika, Veeti rymysi rappuset alas ja hoputti äitiään autolle. ”Lupasin tälle jätskiä niin pitää nyt lähteä käymään varmaan kaupassa. Näkyillään jos sä olet vielä tallilla kun me palataan!” Juulia totesi pojan vetäessä tätä kädestä pitäen kohti perheen autoa, ja mä huikkasin moikat pian autoon katoavalle tallinpitäjälle.
Me syöteltiin pojun kanssa vielä hetki Laamaa, joka tuntui lihovan silminnähden jokaisella uudella heinätupsulla, ennenkuin revin väkisin tamman pään ylös ja suuntasin kahden kaviokkaan kanssa takaisin kohti tallipihaa. Mä en kuitenkaan vienyt punaista poikineen enää viileän tallin suojiin, vaan kävin tarhaamassa parivaljakon Laaman privaatille ulkoilualueelle, jonne mä vielä ennen tallilta lähtöäni viskasin myös loput puoliverisen päiväheinistä. Kun mä viimeisen kerran katsoin olkani yli kävellessäni jo kohti parkkia, mä näin voikon varsan kellahtaneen paahtavaan auringonpaisteeseen kyljelleen - johan se päiväuniaika jo olikin!
14.2.2018, ystävänpäivän ratsastustunti Laamalandian totaalijärkyttyneen prinsessan näkövinkkelistä
Sillä oli päällä se vaaleanpunainen toppatakki, jonka hihat pullottivat muskeleiden näköisesti. Se kutsui mua tarhan portilla ja mä, total idiot, lankesin. Olisi pitänyt arvata että töihinhän sitä joutui, kun antoi kiinni sille tytölle - eikä töissä siis muuten ehkä mitään, mutta kun me päästiin kentälle (öö excuse me kenen idea edes on mennä ulkona kun olis kattokin pään päälle????), mä huomasin, että siellä oli muitakin eläimiä. Hevosia. ”Lajikavereita” extrasuurissa ja huutavanpunaisissa lainausmerkeissä kirjoitettuna. Kaksi selkeästi Britney Spearsin kaljupääaikaisella kampaajalla käynyttä irokeesitukkaista ponia oli aivan kuin kaksosia (mitä järkeä olla samannäköinen kun voi olla uniikki), ruskea trimmausta kaipaava islanninhevonen joka kävellä löntysteli ratsastajansa alla, ja sitten, wou, yksi siniverinen. Valkoinen puoliverinen prins… se olikin tyttö. Kilpailija kuitenkin spotted juuri sillä sekunnilla, kun se tyttö mun selässä olisi tahtonut tehdä yhteistyötä - mä painoin korvat luimuun ja kiemurtelin aikani alkuverryttelyissä, kunnes aloin lämmetä ajatukselle että saisin oikeesti ehkä jopa juosta ja laihtua, koska no, supermodels never sleep without thinking about the good shape (seriously mähän halusin vain osoittaa kaikille olevani nuoresta iästäni huolimatta hieno ratsu, varsinkin sille valkoiselle kaunottarelle).
Hiffasin kuulema hienosti ihmisen mahdollisimman pienet avut, ja kun mä olin aikani vänkännyt vastaan vähän kaikesta (kuten pelottavista kulmista, mallikoulussa opetetusta catwalk-käynnistä josta Vanessa ei tykännyt ravatessa, siitä että musta kolmikaarisen uran kaarille sopi yksi mun kyljen mentävä lisämutka etc etc, u know those mothers), meillä synkkasi. Finally. Vanessa alkoi ymmärtämään siis mua ja antoi mun rauhassa tehdä mitä kuuluikin - siirtymiset eri askellajeista toisiin olivat mun lemppareita ja loistin niissä, voltitkin meni ihan kivasti vaikka se omilla jaloillaan pönöttävä nainen huomauttikin mun suoristamisesta. Parasta oli kuitenkin se, kun me onnistuttiin laukannostoissa, ja aivan ensimmäisestä nostosta saakka kumpikin kavio osasi olla johtava - mua ei oikeastaan kiinnostanut, oliko kyseessä vasta- vai myötälaukka, mä heitin koipiani menemään ja Vanessa joko taputti tai ärisi itsekseen (ihme hippiäinen, varmasti nolasi meidät). Se ihme Juuliakin kehui onnistuneita nostoja ja vielä uudemman kerran sitä, etten ottanut yhden yhtä raviaskelta nelistämisestä käppäilyyn siirtyessäni. Sain aimotaputukset kaulalle, kun me saatiin siirtyä loppukäynteihin, ja osasin olla jopa tyytyväinen. KUNNES. SE. KIMO. TULI. MUN. ETEEN. LIKE. WHAT? Mä inahdin ja heitin toisen kavion taaksepäin (harmi ettei siellä ollut ketään), ja Vanessan oli pakko kääntää mut ympyrälle, koska mun vihalle ei vaan mahtanut mitään - se valkoinen otus sai mun päässäni kiehumaan. Toisaalta, kyllä Kimillä ja Taylorillakin on aina sotaa twitterissä. Minkä meille megatähdille mahtaa, aina on jotain.